Nuorten työntekijöiden tukeminen kannattaa: työuranaikainen hyvinvointi vahvistuu ja syrjäytymisriski pienenee


Auf dem Weg

Valtakunnallisesti Suomessa on lukuisia työnantajia, joiden palkkalistoilla on paljon 18-24 vuotiaita työntekijöitä. Työhyvinvoinnin toimenpiteitä on kohdennettu nuoriin aikuisiin melko vähän, vaikka nuorten työntekijöiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja elämänhallinnan tukeminen on erittäin kannattava sijoitus. Pienillä arkisilla valinnoilla ja ammattitaitoisella valmennuksella saadaan aikaan pysyviä myönteisiä ajattelumalleja ja toimintatapoja nuoren aikuisen elämään. Näillä on yksilön henkilökohtaisen ja työelämän vuosiketjussa … Jatka lukemista Nuorten työntekijöiden tukeminen kannattaa: työuranaikainen hyvinvointi vahvistuu ja syrjäytymisriski pienenee

CGI:n työhyvinvointivalmennus: Yksilöllinen Movendos-valmennus toi tuloksia


Työhyvinvoinnin edistämiseen on olemassa roppakaupalla hyviä toimintamalleja sekä tasokkaita kouluttajia ja valmentajia. Työntekijätasolla uusien toimintatapojen omaksuminen jää kuitenkin usein rutiinien tai kiireen jalkoihin. Movendos on kehittänyt ratkaisuksi valmennusmallin, jossa tuki tuodaan tapaamisten väliin. Kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva etävalmennus yksilö- tai ryhmätapaamisten välissä motivoi ja auttaa sitoutumaan valmennukseen. Tuettu valmennusjakso sekä konreettiset valmennustehtävät auttavat pysyvämpiin tuloksiin. Etävalmennus … Jatka lukemista CGI:n työhyvinvointivalmennus: Yksilöllinen Movendos-valmennus toi tuloksia

Tamperelaisen konepajayrityksen Movendos-valmennus toi energiaa


Tamperelaisessa konepajayrityksessä toteutettiin 4 kk Movendos-valmennus talvella 2014-2015. Tavoitteena oli parempi fyysinen kunto, paremmat tavat ruokailuun, liikkuvuuden parantaminen sekä yleinen energiatasojen nostaminen. Valmennus toteutettiin yhteistyössä työeläkevakuutusyhtiö Elon kanssa. Movendos-valmennuksella saatiin hyviä tuloksia mies- ja asennusvaltaisessa valmennusryhmässä, jossa keski-ikä oli 50 vuotta. Valmennettavat olivat kuudelta eri paikkakunnalta. Valmennus sisälsi kolme henkilökohtaista tapaamista, jatkuvan yksilöllisen etävalmennuksen ja … Jatka lukemista Tamperelaisen konepajayrityksen Movendos-valmennus toi energiaa

Mukavuusalueen tukaluus ja tsempin taika


Saapunut sähköposti vilkkuu luurissa ja näytön nurkassa. Neljä välilehteä on auki yhtäaikaa, puhelin soi viidesti. Hallinnan tunne katoaa ja mielen valtaa riittämättömyyden tunne. Mitä olin tekemässä, minne menossa seuraavaksi? Serminaapurilla edellinen ilta on venähtänyt ja unet jääneet vähiin ”yhden” keppanan jäljiltä. Yhdellä on hyvä kunto, mutta stressitasot punaisella. Toisella on kunto rapaterässä, mutta työmotivaatio kohdallaan. … Jatka lukemista Mukavuusalueen tukaluus ja tsempin taika

Hyvinvointia Eurajoen perhepäivähoitajille


Eurajoen kunta käynnisti osana henkilöstön hyvinvointiohjelmaa kohdennetun neljän kuukauden Movendos-hyvinvointivalmennuksen 24 perhepäivähoitajalle sekä päivähoidon esimiehelle. Valmennuksessa huomioidaan elämän osa-alueet ravinnosta, liikunnasta, unesta, stressiin, arjen tapoihin, mielen tasapainoon ja ajanhallintaan. Hyvinvointivalmennus alkoi syksyllä 2015, ja tavoitteena on sitouttaa ja motivoida valmennettavia. Eurajoella uskotaan, että valmentajan palaute ja tuki arjessa auttavat pysyvämpään muutokseen. Perhepäivähoitajat valikoituivat kohderyhmäksi Eurajoen … Jatka lukemista Hyvinvointia Eurajoen perhepäivähoitajille

Mawell Caren Movendos-valmennus NCC:n henkilöstölle toi motivaatiota


Mawell Care toteutti keväällä 2015 NCC:n henkilöstölle neljän kuukauden henkilökohtaisen Movendos-valmennuksen 52 hengelle. Työnantaja toivoi apua erityisesti rakennusalalla toimivien valmennettavien tuki- ja liikuntaelinongelmiin. Mawell Caren valmennuksen lähtökohtana oli valmennettavan kokonaisvaltainen elämäntilanne. Valmennettavat sitoutuivat valmennukseen hyvin, ja he pystyivät monin tavoin korjaamaan elämäntapoja terveyttä edistäväksi. Valmentajan tuesta koettiin olevan apua ruokavalion muutokseen, työn kuormituksen hallintaan ja … Jatka lukemista Mawell Caren Movendos-valmennus NCC:n henkilöstölle toi motivaatiota