Kuntoutussäätiö ja Movendos kehittävät mittareita kuntouttavaan työtoimintaan


StockSnap_J3PE0ZPBXR-e1529313631677-1024x549

  Movendos on aloittanut yhteistyöhankkeen Kuntoutussäätiön kanssa. Tavoitteena on toteuttaa mittaristo osaksi Movendoksen kyselytyökalua kuntouttavan työtoiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen. Tärkeitä mitattavia asioita ovat muun muassa yhdessä asetettujen tavoitteiden saavuttaminen, sosiaalinen osallisuus ja jaksaminen. Yhtenäisten sähköisten mittareiden rooli korostuu etäkuntoutuksessa, mutta ne helpottavat toimintaa ja vaikuttavuuden arviointia myös lähikuntoutusta sisältävissä prosesseissa. Sähköisillä mittareilla saadaan kerättyä ja hyödynnettyä … Jatka lukemista Kuntoutussäätiö ja Movendos kehittävät mittareita kuntouttavaan työtoimintaan

Kuntouttavan työtoiminnan toteuttamista etänä selvitetään


photo-1564429542212-16ab18196c4d

  Alkuperäinen 27.3.2020 julkaistu uutinen on nähtävissä Kuntoutussäätiön sivulla. Useampi kunta selvittää parhaillaan mahdollisuuksia tilata kuntouttavaa työtoimintaa etäratkaisuja hyödyntäen. Selvittelyn kohteena ovat esimerkiksi uravalmennuksen ja sosiaaliohjauksen toteuttaminen etäteknologioita hyödyntäen. Kuntoutussäätiössä on erityisesti vuodesta 2015 lähtien kokeiltu, käyttöönotettu ja kehitetty etäteknologiaa osana kuntoutuspalveluiden tuotantoa. Kuntoutussäätiö on saanut esimerkiksi Movendos-etävalmennuspalvelusta hyviä kokemuksia kuntoutujan ja kuntoutuksen ammattilaisen välisestä … Jatka lukemista Kuntouttavan työtoiminnan toteuttamista etänä selvitetään

Tietosuojatut etäpalvelut käyttöön nopeasti – näin arjen tärkeä työ jatkuu 


  Koronaviruksen nopeasti muuttama tilanne yhteiskunnassa, terveydenhuollossa ja työelämässä aiheuttaa monia uudelleenjärjestelyjä eri tahoilla. Haluamme myös tässä tilanteessa olla auttamassa terveydenhuollon, sosiaalialan ja terapiapalveluiden ammattilaisia ja heidän asiakkaitaan. Etähoidon ja etätuen avulla tärkeää työtä tekevät ammattilaiset voivat jatkaa palvelujaan, ja heidän asiakkaidensa pääsy tuen ja hoidon pariin voidaan turvata. Jos sinulla on kasvava tarve tietosuojatulle etäpalvelulle … Jatka lukemista Tietosuojatut etäpalvelut käyttöön nopeasti – näin arjen tärkeä työ jatkuu 

Kelan suosituslista etäkuntoutuspalvelujen alustoista julkaistu


photo-1564429542212-16ab18196c4d

Kelan verkkosivulla julkaistiin 23.1.2002 suosituslista vuonna 2021 käynnistyvissä etäkuntoutuspalveluissa käytettävistä teknologia-alustoista. Suositukset ja ohjeita etäkuntoutuksen palveluntuottajille löytyy täältä. Movendos on tehnyt pitkäjänteistä työtä etäpalvelujen kehittämisen puolella jo vuodesta 2013, ja etävalmennuspalvelu Movendos mCoach on yksi suositelluista alustoista. Etäkuntoutuksen avulla tuki voidaan tuoda osaksi ihmisen omaa arkielämää, jolloin terveyttä tukeviin muutoksiin on helpompi sitoutua. Etäkuntoutus myös lisää … Jatka lukemista Kelan suosituslista etäkuntoutuspalvelujen alustoista julkaistu

Etäkuntoutus on tehokas tapa tukea kuntoutumista ihmisen omassa arjessa


john-mark-smith-397655-unsplash (1)

Kelan etäkuntoutuksen kehittämishankkeen loppuseminaari järjestettiin Helsingissä 10.6.2019. Tarjolla oli laaja kattaus kokemuksia etämenetelmiä hyödyntäneistä kuntoutusprosesseista esimerkiksi mielenterveyteen ja lapsiperheiden tukemiseen liittyen. Kokemukset ovat olleet hyviä, ja kuntoutujien arjessa on tapahtunut isoja positiivisia terveyteen ja elämänlaatuun liittyviä muutoksia. Oleellista etäkuntoutuspalvelujen kehittämisessä on uusien palvelumallien kehittäminen kokonaisuutena, ammattilaisten sitoutuminen ja osaaminen sekä käytettävien etäpalvelujen helppokäyttöisyys. Kuten missä … Jatka lukemista Etäkuntoutus on tehokas tapa tukea kuntoutumista ihmisen omassa arjessa