Etänä toteutettava terveysvalmennus onkin lähivalmennusta – yksilöllisen palvelun skaalautuminen avaa kokonaan uuden maailman


2016-08-12 22.49.48

Terveyden edistämisessä onnistutaan parhaiten, jos pienet myönteiset arjen muutokset perustuvat yksilölliseen elämäntilanteeseen. Yleisen tason ohjeet ja neuvot valuvat kuin vesi hanhen selästä, koska ihmisen on vaikea liittää niitä omiin lähtökohtiinsa. Tieto ei riitä muuttamaan käyttäytymistä, minkä vuoksi kansanterveydelliset ongelmat ovat paisuneet paisumistaan. Yksilöllisellä valmennuksella on todettu olevan merkittävä vaikutus elintapamuutosten onnistumiseen. Vielä suurempi merkitys valmennuksella … Jatka lukemista Etänä toteutettava terveysvalmennus onkin lähivalmennusta – yksilöllisen palvelun skaalautuminen avaa kokonaan uuden maailman

Miljardiluokan terveyskustannukset täyttävät uutispalstat ja päättäjien muistiot – keitä kiinnostavat ratkaisut?


Nainen portaissa

Vähäinen liikunta, runsas istuminen ja huono kunto käyvät suomalaisille kalliiksi, kerrotaan UKK-Instituutin julkaisemassa tuoreessa tutkimuksessa, jossa selvitettiin millaisia kustannuksia liikkumattomuudesta yhteiskunnalle aiheutuu. Taas uusi todiste. Muuttuuko mikään, vai pitäisikö seurausten sijasta kiinnittää enemmän huomiota todellisiin syihin? Usein tuntuu siltä, että yleinen huomio ansaitaan parhaiten numeroiden, etenkin aiheutuneiden kustannusten kautta. UKK-Instituutin selvityksen mukaan liikkumattomuuden yhteiskunnalliset vaikutukset … Jatka lukemista Miljardiluokan terveyskustannukset täyttävät uutispalstat ja päättäjien muistiot – keitä kiinnostavat ratkaisut?