Elämäntapaliikkuja ei sammaloidu – siinä sivussa kehittyy terveydenhuollon sähköinen asiointi

Sharing is Caring

Share on linkedin
Jaa | Linkedin
Share on twitter
Jaa | Twitter
Share on facebook
Jaa | Facebook

 

Henkilöstöblogeissamme esittelyvuorossa on asiakkuusjohtaja Toni Peltovako, joka on työskennellyt Movendoksella syksystä 2016 alkaen. Tonilla on niin sanottu jumppatieteilijän tausta eli liikunta, terveys ja hyvinvointi ovat olleet elämäntapaliikkujalle luontainen valinta myös työelämän puolella lukiosta lähtien.

Toni opiskeli ensin urheiluhierojaksi Turussa ja Suomen Urheiluopistossa Vierumäellä liikunnanohjaajaksi sekä sen jälkeen Jyväskylän liikuntatieteellisessä Liikuntatieteiden maisteriksi. Työkokemusta Toni kartutti alkuvaiheessa Vierumäellä liikunnanohjaustehtävissä esimerkiksi golfin ja tenniksen parissa. Hän työskenteli myös Hiihtoliitossa mäkimaajoukkueen taustajoukoissa vastaten urheilijoiden fyysisen suorituskyvyn ylläpidosta esimerkiksi hieronnan ja lihashuollon merkeissä. Kisamatkoilla jokapaikan höylän toimenkuvaan kuului lihashuollon ja fyysisen suorituskyvyn varmistamisen lisäksi esimerkiksi hyppyjen kuvaamista, matkajärjestelyjä ja tavaroiden kuskaamista.

Vuodet 2005-2011 sujuivat Amerilla urheiluvälinekaupan, pääosin Wilson-tuotemerkin, parissa. Alkuvuodesta 2011 Wilsonin punainen väri vaihtui Mehiläisen vihreään, kun Toni siirtyi Mehiläiselle kehittämään aktiiviliikkujille ja urheilijoille suunnattua Liikuntaklinikka-palvelukonseptia. Tärkeimpänä työparina toimivat professori ja liikuntalääketieteen erikoislääkäri Olli J. Heinonen sekä alueelliset Liikuntaklinikoiden asiantuntijatiimit. Urheilunetti oli potilastietojärjestelmään sidottu kanta-asiakasmalli, joka tuotiin tuolloin työkaluksi urheiluseurayhteistyöhön.

Parin vuoden jälkeen Toni siirtyi Mehiläisen työelämäpalvelujen uuteen yksikköön kehittämään työterveyden ennaltaehkäiseviä palveluja. Saman katon alle keskitettiin myös työelämäpalveluiden sähköisten työkalujen kehitys.

– Yhdessä Sopenlehdon Tainan ja Laukkasen Ossin kanssa vietettiin monta hauskaa ja antoisaa hetkeä, Toni muistelee.

Toni vastasi esimerkiksi Mehiläisen palvelukaupan kehityksestä. Ideana oli tuoda kolmansien tahojen palvelut yhteen kanavaan osaksi työterveysyhteistyötä. Tonin vanhan tutun Petteri Paakkunaisen kehittelemä Eliva-valmennuskonsepti oli myös yksi palvelukaupan ratkaisuista.

Omat vahvuudet ja kokemus käyttöön nuoressa terveysalan yrityksessä

Ensimmäistä kertaa Toni tapasi Movendoksen toimitusjohtajan Arto Leppisaaren Mehiläisellä jo vuonna 2013, kun Movendos oli juuri perustettu. Arto esitteli Tonille etävalmennuspalvelu mCoachia.

– Vuosien vierittyä 2016 vuoden keväällä Eliva-valmennusyrityksen ja Movendoksen yhdistymisen taustakeskustelut alkoivat. Näiden kahden yrityksen tekemiset täydensivät toisiaan, ja taustafilosofiat osuivat hyvin yhteen. Petterin kanssa käytyjen useiden pitkien keskustelujen myötä pelipaita vaihtui loppukesästä 2016 vihreästä oranssiin. Myös Elivan valmennuskonsepti siirtyi samalla Movendokselle, Toni muistelee syksyä 2016.

Uuden Movendos-tiimin täydennyttyä, alkoi myös terveyden, hyvinvoinnin ja työolosuhdekartoitusten palvelun kehittäminen. Toni etsi ensitöinään kyselypalvelulle uusia ensimmäisiä asiakkaita.

– Aiemmissa tehtävissäni ennen Movendosta viihdyin erinomaisen hyvin ja opin todella paljon, päivääkään en vaihtaisi pois. Asioilla on tapana järjestyä. Taaksepäin katsottuna noin kuuden vuoden välein on pitänyt vaihtaa pelipaitaa. Movendokselle siirtyminen oli luontainen jatkumo omalle tekemiselle ja ajatus jostakin omasta houkutti äärettömän paljon. Yhteistyö työterveyksien ja HR:n rajapinnassa jatkui luontevasti Movendoksen leivissä.

Kartoitusten kehittäminen oli ensimmäinen alkusysäys seuraavien vuosien aikana tapahtuneelle Movendos Health Platform-kokonaisratkaisun kehittymiselle. Etävalmennuspalvelusta laajennuttiin kattaviin kartoituksiin, tiedonkeruuseen ja raportointiin.

– Tarve joustaville, nykyaikaisille sekä ammattilaisia ja asiakkaita hyvin palveleville kartoituksille oli suuri, ja hyvin nopeasti asiakkaita kuunnellen sisältö laajeni Suomen kattavimmaksi, Toni kertoo.

Samana syksynä Elivan aikana vaikuttavaksi todettua yksilöllistä arvo- ja ratkaisukeskeistä etävalmennusta alettiin toteuttaa tietosuojatuin etätapaamisin Movendoksen omalla etävalmennuspalvelulla valikoitujen terveysvalmentajien toimesta. Toni on alusta alkaen toiminut myös valmennuspalvelujen myynnissä, vaikka pääfokus onkin ollut työterveysasiakkaiden parissa.

– Parasta ketterässä nuoressa yrityksessä on nähdä hyvien ideoiden toteutuvan nopeasti käytännössä. Konsernipuolella valtalaiva kääntyy tuskaisen hitaasti, kun vastaavasti päätöksenteko ja reagointi asiakastarpeisiin on pienessä yrityksessä ketterää ja nopeaa. On myös palkitsevaa työskennellä asiantuntijaorganisaatiossa erilaisia vahvuuksia omaavien, osaavien ihmisten joukossa, Toni kiittelee tiimiään.

Toni on vapaa-ajallaan edelleen elämäntapaliikkuja. Kaikenlaiset mailapelit koukuttavat, ja Lahden parhaan jääkiekkojoukkueen (Pulicans) vaihtopenkin vasen laita on tullut tutuksi. Perheen kanssa tulee myös vietettyä paljon aikaa.

Lisää uutisia