ef0f6de1-d859-4ce3-b81e-94ed083e8b58

Etäkuntoutus tuo palvelut lähelle ihmistä

 

Movendos on aktiivisesti mukana etäkuntoutuksen tulevaisuuden kehityksessä, kun Kelan etäkuntoutus virallisesti alkaa keväästä 2021 alkaen. Alkuvaiheessa etäkuntoutus käynnistyy diabetes- ja mielenterveyskuntoutoutuksessa.

Movendos aloitti etäpalvelut mahdollistavien teknologiaratkaisujen kehittämisen heti yrityksen perustamisen tuntumassa 2012-2013 vuosien taitteessa. Matkan varrella etäkuntoutuksen ja etähoidon palvelumallit ovat yleistyneet ja kehittyneet, ja samalla sekä ammattilaisten että asiakkaiden käytössä oleva teknologia on arkipäiväistynyt. Etätukea voidaan antaa monin eri tavoin kuten etätapaamisin, kiireellisellä ja kiireettömällä viestinnällä, erilaisin seurantatehtävin – ja kaikkea tätä yksilölle tai ryhmälle tai molemmille yhtä aikaa.

Etäkuntoutus tuo isoja etuja asiakkaan kuntoutumisen näkökulmasta, kun tuki ja muutokset voidaan tuoda osaksi ihmisen arkielämää. Saavutettavuus paranee ja tasa-arvoistuu, kun kuntoutukseen pystyy osallistumaan asuinpaikasta ja mahdollisista liikkumisrajoitteista huolimatta.

Kelan toteuttaman syksyn 2019 markkinavuoropuhelun pohjalta Movendos mCoach-etävalmennusalusta on yksi Kelan suosittelemista etäkuntoutusalustoista. Lue lisää kuntoutuksen ja terveydenhuollon ammattilaisten työkalusta mCoachista täältä.

Etäkuntoutuksen mittaristo digitaaliseen muotoon

Movendos suunnittelee kevään 2020 aikana Kelan kuntoutuksessa käyttämien mittareiden tuomista sähköiseen muotoon osaksi jo olemassa olevaa kartoituspalvelua, joka on käytettävissä etävalmennusalustan yhteydessä. Tämä mahdollistaa esimerkiksi alku- ja loppukartoitukset, muutoksen seurannan, graafiset helpot raportit ja datan helpon käsittelyn.

Myös GAS-menetelmän tuomista digitaaliseen muotoon osaksi etävalmennusalustaa selvitetään. Movendos teettää yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa kandityön GAS-tavoitteiden raportointiin liittyen. Työ toteutetaan alan ammattilaisia ja kuntoutusasiakkaita haastattelemalla. Haastattelut ja kandityön tekee Alisa Palm.

Työn tavoitteena on kartoittaa ja suunnitella, mitä elementtejä tarvitaan GAS-tavoitteiden raportointiin mobiilissa työkalussa, eritoten siten, että se on helppoa ja miellyttävää myös kuntoutujalle. Kyseessä on luonnollisesti täysin avoin opinnäytetyö, eli tulokset tulevat eri tahojen käytettäväksi.

Kelan suosituslista etäkuntoutusratkaisuista

Kelan verkkosivulla julkaistiin 23.1.2002 suosituslista vuonna 2021 käynnistyvissä etäkuntoutuspalveluissa käytettävistä teknologia-alustoista.

Kela on kiinnittänyt erityistä huomiota alustojen ja sovellusten tietoturvaan ja -suojaan sekä helppokäyttöisyyteen.

Lue lisää palveluntarjoajille suunnatuista ohjeista ja suosituksista sekä teknologialta vaadittavista ominaisuuksista täältä.