Yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen oikeaan aikaan nostaa työntekijöiden tukemisen uudelle tasolle

Sharing is Caring

Share on linkedin
Jaa | Linkedin
Share on twitter
Jaa | Twitter
Share on facebook
Jaa | Facebook

Terveyden tai työtehon heikkenemisestä aiheutuu yhteiskunnan tasolla valtaisia kustannuksia. Ennenaikaisen eläköitymisen riskitekijät, kustannukset ja seuraukset leijailevat ilmassa – niitä tutkitaan, niistä raportoidaan ja niistä ollaan huolissaan. Mitä konkreettisesti on tehtävissä yksilötasolla inhimillisen hyvinvoinnin parantamiseksi ja taloudellisten kustannusten ja riskien vähentämiseksi?

Varhaisen tuen mallista välittömään yksilölliseen tukeen

Movendoksen yhteiskunnallisena tavoitteena on työelämässä olevien työntekijöiden kokonaisvaltaisen terveyden, hyvinvoinnin ja työtehon parantaminen sekä työurien pidentäminen keskeltä. Työntekijän elämänhallintaa, terveyttä ja hyvinvointia tuetaan yksilöllisellä valmennuksella, joka on saatavilla matalalla kynnyksellä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Samalla pystytään torjumaan presenteismiä auttamalla työntekijöitä löytämään työmotivaatio ja työn imu uudelleen. Työelämästä jo tippuneiden tai tippumisvaarassa olevien henkilöiden kohdalla ratkaisut ovat osin samoja, mutta kiinnittyminen takaisin työelämään saattaa edellyttää tukea monilla elämänalueilla.

Yksilön hyvinvointi vaikuttaa merkittävästi paitsi häneen itseensä, myös ympäristöön sekä työssä että kotiarjessa. Monet yritykset ovat viime aikoina heränneet siihen, että sairauksien hoitaminen on kalliimpaa kuin ennaltaehkäisevä työ. Työterveydet ovat yritysten tärkeitä kumppaneita, mutta monissa työterveyspalveluissa edistävää ja ehkäisevää tukea ei ole riittävästi tarjolla. Varhaisen tuen malli on hyvä tapa reagoida sairaspoissaoloihin mahdollisimman aikaisin, mutta yksilön tarpeisiin voidaan reagoida jo sitä paljon aikaisemmin – jopa ennen sairaslomia.

Movendos on kehittänyt yrityksille suunnatun yksilöllisen terveyden ja hyvinvoinnin tukikonseptin, eli Välittömän tuen mallin. Yleisesti käytössä olevassa varhaisen tuen mallissa työntekijä saa apua vasta oltuaan pitkään sairaslomalla, mikä inhimillisen puolen ohella on voinut aiheuttaa jo jopa 10000 € kulut työnantajalle. Aikaisemman vaiheen Välittömän tuen mallissa päästään matalalla kynnyksellä tukemaan työntekijöitä heidän yksilöllisissä terveyden ja elämänhallinnan haasteissaan. Välittömän tuen malli on helppo ja nopea ottaa käyttöön, ja se tuo säästöjä paitsi työntekijöiden terveysongelmiin tai sitoutumisen puutteeseen liittyvissä kustannuksissa, myös ostajatahon työajassa. Teemme tarpeen mukaan hyvinkin tiivistä yhteistyötä työterveyden kanssa, jolloin kaikki osapuolet hyötyvät sujuvasta tiedonkulusta ja toisiaan täydentävistä palveluista.

Yritysten hyvinvointiohjelmissa on tavallisesti ollut isona haasteena, miten oikeat ihmiset saadaan mukaan ja miten heidät saadaan sitoutettua valmennukseen. Yksilöllisestä sekä paikasta ja ajasta riippumattomasta toteutustavasta johtuen osallistumiskynnys Movendos-valmennukseen on hyvin matala, ja keskeyttämisprosentti lähellä nollaa. Työntekijät kokevat sen omaksi, koska valmennuksen ajoitus ja sisältö pohjautuu täysin yksilön elämäntilanteeseen.

Vaikuttavuuden mittaaminen eri tasoilla vaatii laajaa ymmärrystä

Kun halutaan mitata työn tuottavuutta, uudenlainen työ asettaa mittaroinnille haasteita: fyysinen läsnäolo tai sairaspoissaolot työpaikalla alkavat olla vanhentuneita indikaattoreita, sillä ne eivät kerro uudella tavalla organisoidun työn tuottavuudesta enää paljonkaan. Meille on tärkeää osoittaa yksilöllisen tuen myönteinen muutos ja vaikuttavuus yrityksen johdolle. Tässä on tärkeää yhdistää yksilön omaa kokemusta ulkoisiin mittareihin ja tuoda niitä yksikkö- tai koko yrityksen tasolle. On myös oleellista tunnistaa, kuvaako työntekijä mittaroinneissa ja kartoituksissa sitä, miten hänellä menee töissä, vai sitä, miten hänellä menee koko elämässä kokonaisuutena. Työntekijöiden elämänhallinnan, palautumisen, motivaation sekä fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin kohentumisen mittarit voidaan yhdistää työolosuhdemittareihin, jolloin saadaan jo hyvin kattavaa tietoa siitä, mikä kokonaishyvinvoinnin ja työpaikan omien olosuhteiden tilanne on.

Asiantuntijatyössä henkinen hyvinvointi, itsensäjohtamisen taidot ja sisäinen motivaatio ovat arvossaan. Modernissa työssä sitoutumisen ja työn imun merkitys on suuri ja sen puute, eli presenteismi, aiheuttaa jopa 10–15 prosentin suuruisen palkkakulujen menetyksen yrityksille. Movendos haluaa osaltaan haastaa kehittämään uusia työhyvinvointia seuraavia mittareita, joissa yhdistyvät niin henkilön subjektiivinen kokemus kuin ennalta määritetyt objektiiviset mittarit.

Esimerkiksi Työterveyslaitoksen tutkimuksista on saatavissa hyvää ja vertailukelpoista aineistoa vaikuttavuuden mallintamisen ja todentamisen pohjalle. Työterveyslaitos tutkii parhaillaan rakentamamme valmennusmallin terveys- ja kustannusvaikuttavuutta tieteellisin menetelmin. Tutkimus tapahtuu käynnissä olevassa päiväkotityöntekijöille suunnatussa tutkimuksessa vaikuttavuusmittareiden teemat liittyvät muun muassa stressin vähentämiseen ja ammatilliseen kuntoutukseen. Movendos kehittää vaikuttavuusmittareita ja vaikuttavuusmallia johdonmukaisesti. Yhden taustasysäyksen tälle antoi osallistuminen Sitran vaikuttavuuskiihdyttämöön keväällä 2016.

Movendoksen terveyskäyttäytymistieteeseen pohjautuvalla valmennusmallilla voidaan toteuttaa yksilöllistä matalan kynnyksen oikean ihmisen toteuttamaa valmennusta, seurata edistymistä tapaamisten välissä ja kannustaa muutokseen. Yksilöllinen valmennus muodostuu henkilökohtaisista videotapaamisista sekä yksilön elämäntilanteeseen ja arvoihin pohjautuvasta valmennussisällöstä. Oleellinen osa Movendos Wellness Coaching-konseptia on vaikuttavuuden mittaaminen ja mahdollisimman aikainen tuki työntekijälle. Valmentajina toimivat kokeneet ja tarkoin valikoidut terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaiset, joilla on erinomaiset taidot coaching-lähestymistapaan.

Haluatko kuulla lisää yksilöllisestä välittömän tuen mallistamme yrityksille?

Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää:

http://www.movendos.com/tiimi/

***

Blogin kirjoittaja on Movendoksen asiakkuusjohtaja Paula Mäkeläinen, joka toimii tiiviisti yritysten, työterveyden ja palvelukehityksen rajapinnassa.

Lisää uutisia