movendos_filosofia2

Arjen tukea autismin kirjoon

Autismin talvipäivät on vuoden suurin alan ammattilaisten tapahtuma. Tänä vuonna tapahtuma on Jyväskylässä 12.-13.3.

Puheenvuoroissa ja kävijöiden keskusteluissa korostui arjen tuen, ratkaisukeskeisyyden ja vahvuuksien löytämisen merkitys. Myös Yle uutisoi 12.3, että autismin kirjoon kuuluva aspergerin oireyhtymä ollaan poistamassa tautiluokituksesta, mikä vapauttaa voimavaroja sekä ammattilaisilta että perheiltä. Rajatun diagnoosin sijaan voidaan keskittyä autismin kirjoon kokonaisuutena ja yksilötasolla hyvin laajana ja vaihtelevana ilmentymänä erilaisia piirteitä, liitännäisoireita ja toimintatapoja.

Uusien linjausten myötä päästään pikku hiljaa siihen, että arjessaan eri elämänalueilla haasteita kohtaava autismin kirjon henkilö saa nopeasti tukea juuri toiminnallisiin tarpeisiinsa, eikä diagnoosin saaminen tai saamatta jättäminen viivästytä avun saamista. Esimerkiksi nykyiset ADHD- ja Asperger-diagnoosit kuuluvat autismin kirjon sisälle. Ratkaisevaa tuen kannalta on, aiheuttavatko piirteet vaikeuksia eri elämänalueilla tai osassa niitä, vai ovatko piirteet vain uniikki osa persoonaa.

Movendos suunnittelee kiinnostavaa yhteistyötä useiden autismin kirjon henkilöiden kanssa toimivien ammattilaistahojen kanssa. Tässä kohderyhmässä tapaamisten välillä annettava konkreettinen ja yksilöllinen arjen tuki voi olla erittäin hyödyllistä ikään katsomatta.