Mawell Caren Movendos-valmennus NCC:n henkilöstölle toi motivaatiota

Mawell Care toteutti keväällä 2015 NCC:n henkilöstölle neljän kuukauden henkilökohtaisen Movendos-valmennuksen 52 hengelle. Työnantaja toivoi apua erityisesti rakennusalalla toimivien valmennettavien tuki- ja liikuntaelinongelmiin. Mawell Caren valmennuksen lähtökohtana oli valmennettavan kokonaisvaltainen elämäntilanne. Valmennettavat sitoutuivat valmennukseen hyvin, ja he pystyivät monin tavoin korjaamaan elämäntapoja terveyttä edistäväksi. Valmentajan tuesta koettiin olevan apua ruokavalion muutokseen, työn kuormituksen hallintaan ja liikunnan lisäämiseen osaksi arkea. Suurin osa valmennettavista koki valmentajan palautteen ja seurannan motivoivaksi sekä Movendos mCoach-etävalmennustyökalun helppokäyttöiseksi. Movendosta aktiivisesti käyttäneet saivat hyviä tuloksia aikaan. NCC ja Etera ovat tyytyväisiä tuloksiin. Projektin jälkeisessä jatkoseurannassa on mukana 17 henkilöä. Heille tarjotaan kevyttä Movendos-etävalmennustukea 1-2 viikon välein kahdeksan kuukauden ajan.