Toni

Movendos-tiimi kasvoi -Toni Peltovako hyppäsi remmiin

LitM Toni Peltovako on siirtynyt asiakkuusjohtajan tehtäviin Movendos Oy:n palvelukseen.

Aiemmissa tehtävissään Toni toimi terveyspalveluja tarjoavassa Mehiläisessä kuuden vuoden ajan liiketoiminnan kehityksen, palvelumuotoilun ja -konseptoinnin sekä myynnin ja markkinoinnin tehtävissä. Myös sähköisten työkalujen konseptointi ja integrointi osaksi uusia palvelumalleja on Tonille tuttua. Kaikkineen hänellä on yli 15 vuoden työkokemus myyntiin ja tuotekehitykseen liittyvistä tehtävistä sekä laaja kansallinen verkosto yritysten ja terveydenhuollon toimijoiden parissa.

Pääasiallisena tehtävänään Movendoksella Toni Peltovako fokusoituu kattavien kartoitus-, etävalmennusteknologia- ja valmennuspalvelujen kehittämiseen ja myynnin skaalaamiseen. Movendoksen tärkeimmät kumppanit ja asiakkaat löytyvät tällä hetkellä työterveyksien, yritysten, kuntoutuksen ja järjestömaailman puolelta. Lähitulevaisuudessa myös julkiselta sektorilta odotetaan positiivista kasvua laadukkaille, kokonaisvaltaisille ja yksilön hyvinvointia tukeville palveluille.

 

 

Saatat pitää myös näistä